Palvelut

Työkalut

Meillä on joukko valittuja työkaluja liiketoiminnan ja teknologian johtamisen tueksi. Työkaluihin on kiteytettyinä vuosien myötä kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä toimiviksi todennettuja menettelyjä. Niinpä ne tarjoavat merkittävän vivun toimintojen kehittämiseen.

Työkalut eivät ole valmiita vakiotuotteita. Ne voi mieltää paketteina, joista sovitetaan tarpeisiinne ja ympäristöönne sopivat ratkaisut.

Ne on kehitetty tiettyjä tarpeita varten joten niitä voi käyttää sellaisinaan. Yhdessä ne kattavat mainiosti eri kehittämishankkeissa vaadittavia toimintoja.

Miksi tavaramerkki

Konsultointi

Erityisosaamistamme ovat strategiatyö, teknologia, innovaatiotoiminta ja liiketoimintamallit. Vieraita eivät ole myöskään tuotteen elinkaaren hallinta tai kehittyneet tuotekehitysmenetelmät, kuten ei projektityö ylipäätään.

Uskomme suoraviivaisuuteen ja selkeyteen, koska asiat ovat ytimeltään loppujen lopuksi yksinkertaisia. Pyrimmekin riisumaan käsitteistä ylisanat ja häivyttämään menetelmistä salaperäisyyden. Emme kuitenkaan oio, vaan pidämme huolen siitä että tekemisemme on vankalla pohjalla.

Takuu

Kaikilla toimeksiannoillamme on takuu.